Tallenna GPX
11.6.2013

Saarikylät

Tampere Maantie 78 km    502 m

Vehoniemen automuseo on kesäisin motoristien suosima taukopaikka, mutta paikan mainiot munkit maistuvat myös lihasvoimin harjun päälle itsensä kammenneille fillaristeille. Vaatii tosin äärimmäistä itsehillintää vastustaa kahviosta leijuvia tuoksuja ennen kuin on oikeaoppisesti käynyt kääntymässä Saarikylien sillalla asti.

Aurinkoisena päivänä kannattaa kääntöpaikalla hengähtää hetki ja ihailla rauhaisaa järvimaisemaa. Taajaman melu ei kantaudu korviin ja hiljaisuuden rikkoo vain laineiden liplatus. Ihan kuin mökillä olisi. Vain saunominen puuttuu.

Tauon jälkeen on aika palata takaisin. Siis ensimmäisen tauon jälkeen. Toinen tauko eli munkkitauko koittaa vain pienen pyrähdyksen ja takaisin harjulle kapuamisen jälkeen.

Saarikylien lenkki on sikäli monipuolinen, että vaihtoehtoisia teitä on monia. Paluumatkalla voi katsella maisemia Kuohunharjun laelta tai rullailla peltojen keskeltä pitkin Tiihalantietä. Kangasalan keskustasta voi oikaista nopeasti kaupunkiin kevyen liikenteen väyliä pitkin. Hervanna, Annalan ja Kaukajärven asukkaat pääsevät kätevästi kotiin Saarenmaantien kautta. Jos lenkki tuntuu jäävän lyhyeksi, voi koukata kohti Ruutanaa ja innokkaimmat voivat vaikka ajaa samantien Viitapohjan lenkin.

Pituus 78 km
Nousua 502 m
Paikkakunta Tampere
Käyttäjältä
Luotu 11.6.2013
Viimeksi muokattu 22.3.2019
Katselukerrat 2939
Latauskerrat 1042